HAVEL Spiral suojaspiraalit

HAVEL-suojaspiraalit suojaavat letkuja ja sähkökaapeleita tehokkaasti ulkopuoliselta kulutukselta.

Kestävät metsäkoneiden telankiristimet ja ketjutyökalut tekevät työskentelystä helppoa.

Hassinen Veljekset Oy

Hassinen Veljekset Oy eli tuttavallisemmin HAVEL on pohjoiskarjalainen perheyritys, jonka juuret ulottuvat yli 50 vuoden päähän metsäkoneurakointiin. Vuodesta 1989 yrityksemme on kehittänyt ja valmistanut tuotteita eri teollisuuden alojen ja urakoitsijoiden vaativiin tarpeisiin. Päätuotteemme heti alusta lähtien ovat olleet omassa muovipajassa syntyvät Spiral-letkusuojat, joita käyttävät maailman johtavat kone- ja laitevalmistajat niin metsä-, maatalous- kuin kaivosteollisuudessa. Mechanics -tuotemerkin alta löytyvät koneurakoitsijoiden kovaa kulutusta kestävät työvälineet. Mechanics -tuotteet ovat oman metallipajamme laatutyötä. Tuotteiden vienti aloitettiin jo 90-luvulla ja tällä hetkellä niitä viedään noin pariinkymmeneen maahan, pääosin Keski-Eurooppaan. Kaikki tuotteet valmistetaan edelleen Ilomantsissa omalla tehtaalla.

HAVELin omistavat perustajaveljekset Seppo ja Timo Hassinen, sekä Sepon lapset Mika ja Suvi. Yrityksen tärkeimpänä arvona ja kantavana ajatuksena on luotettavuus, joka näkyy sekä tuotteiden laadukkaana ominaisuutena että toimitusvarmuutena ja lupausten lunastuksena. Jokainen tuote valmistuu huolella vuosien kerryttämällä ammattitaidolla. Tuotteita kehitetään jatkuvasti ja haluamme vastata asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin. Voimme yli 30 vuoden kehitystyön tuloksena seisoa ylpeinä tuotteidemme takana ja olla varmoja, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme vain parasta, yksinkertaista toimivuutta.

HAVEL Spiral suojaspiraalit

Puristusmenetelmällä valmistettu HAVEL-suojaspiraali on ensimmäinen ja näin ollen pitkäaikaisin tuotteemme. Suojaspiraali on myös päätuotteemme niin kotimaan kuin ulkomaidenkin myynnin osalta. HDPE-muovista valmistettu letkusuoja kestää liuottimia ja lämpötilavaihteluja tehokkaasti. HAVEL-suojaspiraalia saa asiakkaan omalla logolla ja värillä vahvistamaan brändi-ilmettä. Suurimpia asiakasryhmiämme ovat konevalmistajat ja hydrauliikkaliikkeet.

Suojaspiraalin lisäksi tuotetarjontaamme on tullut erilaisia koneita ja laitteita, joita menee niin kotimaahan kuin vientiinkin. Telankiristimet ja ketjutyökalut ovat vakiinnuttaneet jalansijan metsäkoneiden valmistajien ja käyttäjien keskuudessa.

Arvot

01.

Asiakasta varten

Sinä tiedät parhaiten, kuinka me voimme auttaa. Meidän tehtävänä on kuunnella, auttaa ja olla aidosti tukenasi liiketoiminnan kasvussa ja kehityksessä.

02.

Luotettava ja rehti

Meiltä saat sen, mitä luvataan. Perheyrityksenä meille on kunnia-asia pitää kiinni sovitusta. Molemminpuolinen luottamus on avain kestäviin asiakassuhteisiin.

03.

Jatkuvasti kehittyvä

Maailma muuttuu ja niin muuttuvat myös asiakkaidemme haasteet. Me HAVELilla pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme, jotta voimme ratkaista haasteitasi entistä paremmin.

04.

Vastuullinen

Yhdessä HAVELin kanssa tiedät olevasi osa vastuullista muutosta. Panostamme tinkimättömästi vastuulliseen toimintaan ja olemme asettaneet askelmerkit kohti hiilineutraalia tuotantoa.

Historia

HAVEL on vuodesta 1989 lähtien rakentanut tietään luotettavaksi yhteistyökumppaniksi ja vakiinnuttanut paikkaansa asiakkaiden keskuudessa.

1989

1989

HAVEL Spiral suojaspiraalit

Ensimmäiset suojaspiraalit kehitettiin.

1990

1994

Vienti

HAVEL aloitti ulkomaankaupan. Ensimmäiset ulkomaiset asiakkaat saatiin Elmia-näyttelystä Ruotsista.

2000

2000

Ky:stä Oy:ksi

Yritysmuoto vaihtui yrityksen kasvaessa.

2007

Metsäkoneiden telankiristimien ja ketjutyökalujen valmistus aloitettiin.

2010

2014

Mika ja Suvi mukaan omistukseen

Sepon lapset Mika ja Suvi Hassinen tulivat mukaan perheyrityksen omistukseen.

2015


HAVEL laajensi tuotetarjontaansa uudella tuoteryhmällä ja aloitti kantojyrsinten kehittämisen ja valmistamisen.

2017


Yritysoston kautta HAVEL laajensi toimintaansa ja aloitti uusiokumituotteiden valmistuksen.

2017

Kantojyrsimiin kehitettiin uusi malli, L16.

2018

HAVEL Spiral suojaspiraalit

Suojaspiraalia alkoi saada logolla varustettuna sekä monivärisenä.

2018

Suvista toimitusjohtaja

Suvi Hassisesta tuli yrityksen uusi toimitusjohtaja Sepon siirryttyä tuotekehityksen pariin.

2019

Kumituotteisiin kehitettiin uusi tuote, Tasauslevy.

2020

2020

Kantojyrsimet saivat kokonaan uudenlaisen lisäyksen, kun pyöriväteräisten K-sarjan kantojyrsimien valmistus aloitettiin.

2020

Asiakkuuksiin panostetaan

Uudet asiakkuuspäälliköt Jussi Solapuro ja Hannu Salminen aloittivat työnsä asiakaskokemuksen ja myynnin kehittämisessä.

2020

Alihankinta sai alkunsa, kun HAVEL aloitti tarjota metalli- ja muovikappaleiden CNC-jyrsintää ja -sorvausta.

2021

HAVEL Spiral suojaspiraalit

HAVEL aloitti Smart Guard palvelun, jonka tarkoitus on kehittää asiakkaan tarpeisiin suunniteltuja spiralointiratkaisuja ja samalla parantaa työn ergonomiaa, työturvallisuutta ja työn mielekkyyttä.

2021

Kantojyrsinvalikoima laajentui kolmesta mallista kahdeksaan malliin.

2022

Strategista osaamista parannetaan

HAVEL panosti vahvasti strategiseen työskentelyyn kasvattamalla hallituksensa kokoa uusilla jäsenillä.

Hassinen Veljekset Oy aloitti toimintansa vuonna 1989 veljesten Seppo ja Timo Hassisen perustamana. Molemmilla oli jo tuolloin useamman kymmenen vuoden kokemus metsäkoneurakoinnista, ja yrityksen perustamisen aikaan Seppo siirtyi metsäkoneen kopista täysipäiväisesti yrityksen tehtäviin ja Timo jatkoi metsäkoneurakointia. Tuolloin vielä Hasvel-nimellä kulkeva yritys valmisti yksinomaan kotimaan markkinoille Ranturi-venetelineitä sekä muovisuojaspiraalia, joka edelleen on yrityksen päätuote. Viennin HAVEL aloitti 90-luvun puolivälissä, ja tällä hetkellä yrityksen tuotteita viedäänkin noin 20 maahan, pääosin Keski-Eurooppaan. Matkan varrella HAVELin tuotevalikoima on laajentunut ja yrityksen toiminta on jakautunut kolmeen lohkoon: Spiral, Mechanics ja Ranturi. Vuodesta 2014 lähtien jo tuolloin pitkään yritykselle työskennelleet Sepon lapset Mika ja Suvi tulivat mukaan perheyrityksen omistukseen. Aivan kuten jo yrityksen alkuhetkistä lähtien, HAVEL jatkaa Ilomantsin tehtaallaan tuotteidensa ja palveluidensa kehittämistä asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.

Ajankohtaista

Yhteystiedot

HAVEL - Spiral - Mechanics - Ranturi

Hassinen Veljekset Oy
Havelintie 1, 82900 Ilomantsi

0400 294 901
sales@havel.fi

InstagramYouTube




    Asia, jota yhteydenotto koskee

    Henkilöstö

    HAVEL - Suvi Hassinen

    Suvi Hassinen

    Toimitusjohtaja / markkinointi
    +358 50 352 8331
    suvi@havel.fi

    HAVEL - Merja Hakola

    Merja Hakola

    Myyntisihteeri
    (tilaukset ja toimitukset)
    +358 400 294 900
    sales@havel.fi

    HAVEL - Mika Hassinen

    Mika Hassinen

    Tuotanto / kotimaan myynti
    +358 400 294 901
    mika@havel.fi

    HAVEL - Seppo Hassinen

    Seppo Hassinen

    Tuotekehitys / perustaja
    +358 400 394 921
    seppo@havel.fi

    HAVEL - Timo Hassinen

    Timo Hassinen

    Tuotanto / perustaja
    timo@havel.fi